torstai 23. lokakuuta 2014

Kotiutumista...

Uusi koti on ihana! Omakotitalo ja oma piha on jotain niin luksusta monivuotisen kerrostaloelämän jälkeen. Tosin oli siinä kerrostaloelämässäkin puolensa, kun koskaan ei tarvinut itse ahkeroida, jos asunnon patterit ei toimineet tai viemäri oli tukossa. Soitto huoltomiehelle riitti. Nytpä ei voi soittaa kenellekään, kun jotain hajoaa...

Uudessa kodissa on asuttu pian kuukausi. Hassua miten eläimet reagoi muuttoon. Jopa Hilppa ja Heksa oli selvästi hiukan hermostuneita ja liikuskeli altaassaan ja terrassaan paljon normaalia enemmän.

Ukko ei näyttänyt olevan muutosta moksiskaan. Käyttäytyi mokoma, kuin olisi aina asunut täällä. Sen mielestä suuret muuttolaatikkoläjät oli enemmänkin tehty mahtavia piiloleikkejä ja hiippailuita varten. Rieti taas muutti äitinsä helmoista suoraan tänne, joten se varmaan oli tovin ahdistunut paikanvaihdosta ja uusista kavereista täällä. Koirien kanssa se ystävystyi todella nopeasti, koska syntymäkodissakin oli koira, mutta Ukon kanssa meni muutama päivä niin, että ne pakoili ja murisi toisilleen. Nyt on onneksi tilanne rauhoittunut ja pojat ovat ihan hyviä kavereita keskenään :)

Rieti lepäilemässä pesulta tulleiden koirakaverien kanssa

Rieti ja Ukko aamutuimaan. Mikä lie tipi herättänyt Ukon mielenkiinnon, Rieti sensijaan taitaa vaan ihmetellä, että mitä tässä nyt pitäis tuijottaa :)
Rieti on kyllä oikeasti ihan superihana  Välillä minusta tuntuu, kuin olisin saanut Pompulan takaisin. Eri sukupuolta Rieti toki on, mutta se on ulkonäöltään, kasvonpiirteitä myöten hyvin samanlainen; siro, notkea vartalo, pitkät jalat, piiskamainen eläväinen häntä, suuret korvat ja kapea kiilamainen pää. Pompulassa oli pieni ripaus siamilaista ja Rietistäkin sitä saattaisi löytyä, ainakin ulkonäön perusteella. Luonnekin on hyvin Pompulamainen; yliystävällinen, leikkisä,  ihmiseen leimautunut sylivaava, joka kehrää kokoajan ja haluaisi kokoajan olla mukana kaikessa toiminnassa :)
.

Ukkokin on jotenkin paljon onnellisempi nyt, kun sillä on taas kaveri ja se on asia, mikä tekee minut iloiseksi ihan jokapäivä. Ukko kun on semmoinen vähän jurompi, eikä meistä ihmisistä niin paljon piittaa. On mukavaa, kun sillä on seuraa ja on mielettömän hauskaa seurata sen leikkejä Rietin kanssa.


Serene ja Venia alkaa myös tottua uuteen kotiin. Lenkillä ne ovat olleet todella innoissaan, kun on uudet tiet ja polut, joilla mennä, sekä tietysti ihan valtavasti vieraiden koirien hajuja kaikkialla. Täällä on aivan mielettömän hyvät maastot, paljon metsää, korkeusvaihteluita ja erilaisia maastoja suosta, kuiviin kankaisiin ja kallioisiin kumpareisiin. Serene ja Venia selviää niistä tietysti leikiten, mutta omistajan kunto on kasvanut kohisten :D

Ihanaa on myös oma piha!! Janne aitasi pihan osittain, koska täällä peruskallio on niin lähellä, että meidän alkuperäinen '2/3 pihan pinta-alasta aidataan'-suunnitelma jäädytettiin nyt syksyn ja talven ajaksi ja aletaan sitten keväällä miettimään hommaa uudestaan, kun tolppajalkoja voi valaa paikalleen. Nyt alkaa olla turhan kylmä sellaisiin juttuihin.

Hurjan mukavaa kuitenkin, että nyt tytöillä on alue, jonne voi laskea esim. työpäivän päälle, eikä heti tarvi alkaa vaihtamaan lenkkivaatetta ja lähteä koirien kanssa ulos, vaan voi puuskuttaa vaikka hetken ja juoda kupin kahveeta :)  Eipä muuten tarvi enää käydä yksin tupakallakaan, seuraa on aina :)

Ensikesänä saa tuolle Serenellekin sitten oman pikku uima-altaan. Ei tarvi miettiä, missä tämä meidän "virtahepo" viettää päivät sen jälkeen.

Pitää jonain päivänä ottaa tuonne metsään kamera mukaan ja napsia kuvia. Jakke ja Tanjakin pitäisi kutsua kylään, koska mulla alkaa olla todella ikävä lenkkeilyseuraani ja tytötkin olisi varmaan intoa pullollaan Jaken näkemisestä :)

Ei kommentteja :