tiistai 26. helmikuuta 2013

Konnan uusi keidas

Miehelläni on punakorvakilpikonna, jonka hän on saanut  vuonna 1991. Ikää konnamuorilla on siis nykyään 22 vuotta ja tulevia vuosia, jos terveenä saa pysyä, vielä kolmisenkymmentä.

Uuden, suuremman altaan hankkimista on mietitty pitkään, jossa olisi hiukan enemmän virikkeitä ja selkeä kuiva alue. Niinpä hän ryhtyi tuumasta toimeen ja komea keidas konnalle on syntynytkin.
Lähtötilanne: Vaneria, kakkoskakkosta, terassimattoa, sekä viimeisenä, muttei vähäisempänä 130 litrainen suihkulähdeallas.
Allas istutettuna vanerilevyyn.
Matto kuivattelualueelle
Rakennelmaa tukee 6 kappaletta 2/2-tolppia
Allasta tuettiin puupalikoilla ja uretaanilla, ettei se "lörpsähdä" veden painosta. Muovipussit on tuossa siksi, ettei uretaani tartu altaaseen ja sen voi nostaa pois putsattavaksi tarpeen vaatiessa.

Suojalevyt ja verkot paikallaan

Sinne molskahti konnamuori tutkimaan uutta asumustaan :)
Välillä rouva oli kuivalla alueella lämmittelemässä ja ottamassa aurinkoa.... eiku lamppua :D

Konna ja lelu.

Konna öllöttää... Reporanka kaveri :)
Akvaariohiekka on vähän turhan vaikea pitää puhtaana, joten laitettiin konnalle tuollasia vähän isompia kiviä, jotka on helppo poistaa altaasta ja pestä tarpeen vaatiessa.



Altaaseen on tulossa vielä Eheim Classic 250-ulkosuodatin ja kehitteillä on ramppi, jota myöten rouva pääsisi ilman kauheeta yrittämistä kuivalle maalle









Ei kommentteja :