lauantai 25. kesäkuuta 2011

Ukkeli elpyy...

 Ukon kotiinpaluusta on aikaa viisi päivää...

En ole koskaan ennen nähnyt sitä niin väsyneenä, mitä se viimepäivät on ollut. Karkureissu otti ilmeisesti nuoren herran voimille ja kovasti.

Onneksi se on nukkumisen välissä malttanut käydä syömässäkin, sillä se alkaa nyt jo olla ihan samassa kunnossa, kuin ennen katoamista. Ruokaa kyllä onkin kulunut varmaan puolet enemmän, kuin normaalisti viidessä päivässä.

Normaalisti kissoilla alkaa hillitön leikkihetki, kun kaikki ihmiset vetäytyvät yöpuulle ja ne lentävät Pompulan kanssa pitkin kämppää. Nyt sellainenkin on ollut pois. Poju on vaan levännyt, ei ole ollut sijaa edes leikkimiselle.

Ukon muuttunut käytös aiheuttaa myös hiukan hämmennystä...

Se ei ole koskaan ollut sylikissa ja on mieluummin viettänyt aikaa Pompulan kanssa leikkien, kuin olemalla ihmisten kanssa. Ainoa kenen syliin se on ehdoin tahdoin tunkenut, on mieheni Janne.

Nyt Ukon sisäinen sylikissa on päässyt valloilleen ja se seurailee minua, kiehnää jaloissa ja kehrää, on hurjan mielissään, kun sitä rapsuttelee ja tulee mieluusti syliin.

Kotiin paluuiltana löysin sen kaulasta kaksi suurta punkkia ja silloinkin, kun irrottelin niitä se vain kehräsi, eikä sillä ollut mitään kiirettä pois sylistä.

Eilen illalla, kun lähdin nukkumaan, kissaherra hiippaili perässäni. Ensin se asettui sängyn jalkopäähän, sitten se pikkuhiljaa hivuttautui ylemmäs ja lopulta se makasi kyljessäni kiinni. Minä en yleensä pidä kissoista sängyssäni, koska olen hiukan allerginen ja tuntuu, että silmät kutiaa, jos katit ovat olleet petissäni. Tälläkertaa en vaan viitsinyt alkaa poikaa häätämään... Viis silmien turvotuksista! Oli mukavaa, kun se polki peittoa kyljessäni kiinni ja kehräsi ja asettui lopulta kerälle vierelleni nukkumaan.

Tänä aamuna Ukko näytti ensimmäistä kertaa omalle skarpille itselleen. Se seuraili lintujen touhuja tarkkaavaisen näköisenä omalta paikaltaan ja väsymys, joka sitä on viimepäivät vaivannut näytti olevan poispyyhitty :)

Ei kommentteja :