torstai 28. huhtikuuta 2011

Pitbullien omistajalle ehdollista

Koirat raatelivat - omistaja löi sivullisia ja nimitteli natsiksi

 

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kolmekymppisen koiranomistajan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja viiden vuoden eläintenpitokieltoon.
Tänään annetun tuomion mukaan helsinkiläismies päästi toistuvasti aggressiiviset pitbull-terrierinsä muiden koirien kimppuun. MTV3:n mukaan mies myös antoi koiriensa tapella keskenään ja aiheuttaa toisilleen ruhjeita, mustelmia ja arpia.
Hyökkäyksiä tapahtui neljä viime kesäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Yksi pitbullien hyökkäyksen kohteeksi joutuneista koirista oli lähellä kuolla saamiinsa vammoihin, kun pitbullit olivat raadelleet sitä kaulasta ja niskasta. Silminnäkijöiden mukaan omistaja ei ollut tehnyt elettäkään auttaakseen koirien irrottamisessa, MTV3 kertoo.
Mies tuomittiin eläinsuojelurikoksesta ja viidestä järjestysrikkomuksesta.
Lisäksi hänet todettiin syylliseksi pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen ja kahteen kunnianloukkaukseen. Hän oli uhkaillut sivullisia sekä koiriensa kanssa että ilman, lyönyt yhtä miestä kasvoihin ja kutsunut hänelle vastaan sanoneita henkilöitä muun muassa "hulluksi ämmäksi", "hitleriksi" ja "natsiksi"
Mies tuomittiin maksamaan uhreilleen yhteensä yli 10 000 euron korvaukset. Pitbull-terrierit määrättiin takavarikoitavaksi valtiolle.

Ei kommentteja :