lauantai 8. tammikuuta 2011

Michael Vick haluaa koiran

Huppista keikkaa, kuinkas on tälläinen uutinen mennyt kokonaan ohi silmien!! Parempi myöhään kuitenkin, kuin ei milloinkaan.

Helsingin sanomat uutisoi Michael Vickin toiveesta voida hankkia koira otsikolla: "USA:ssa pohditaan voiko entinen rääkkääjä hankkia koiran" 16.12.2010.

Michael Vick, NFL-liigan Philadelphia Eaglesin supertähti, tuomittiin 2007 kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen taistelukoirien pitämisestä ja osuudestaan Bad Newz Kennels'in toimintaan. Hän sai myös kolmen vuoden koirienpitokiellon. Nyt jenkkilässä sitten käy keskustelu kuumana, voiko tälläinen ihminen enää omistaa koiraa. Mielipiteitä näyttää olevan puolin ja toisin. Vickin pienet tytöt olisivat innokkaita saamaan koiran.


Mitähän tuollaiseen nyt voisi sanoa. Henkilökohtaisesti en varmasti haluaisi kyseisen henkilön saavan ikinä enää mitään koiraa itselleen. Jos kuitenkin se koira on saatava, niin tulisi huolehtia, ettei koira ole millään tavalla minkäänlaiseen taisteluun sopiva, kuten vaikkapa King Charlesin Spanieli tai vastaava...


Toisekseen, myisikö kukaan tälle ihmiselle koiraa? Media on huolehtinut, että kaikki, urheilustakin piittaamattomat tietävät kuka Vick on ja mitä hän on tehnyt. Suostuisiko kukaan tunnollinen koirankasvattaja myymään hänelle edes



National Geographic: DogTown (You Tube) 

A second chance for the Vick-tims (BadRap)

Michael Vick sai mahdollisuuden palata NFL-liigaan (Yle.fi 28.07.2009)

Bad Newz Kennels dog fighting investigation (Wikipedia)

What happened to Michael Vick's dogs ... (SI.com 23.12.2008)

Koirataistelut yhä arkipäivää Yhdysvalloissa (Iltalehti 20.2.2008)

 

NFL-tähti Vickille 20 miljoonan lasku (Iltalehti 10.10.2007)

 

Ei kommentteja :